Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. elokuuta 2015

BLACK // OOTD



asu::
pitkä tpaita - hm + oma tuunaus
verkkosukkahousut - lindex
kengät - hm 




sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

MITÄ ON TULLUT TEHTYÄ ?

Heeij !

Kesäloma on puol välissä ja aattelin sen johdosta tehä tilannekatsauksen. Mulla ei ollut kesälomaksi muita tavoitteita kuin työt, lepo ja festarit. Töitä sain mun kaverin vanhemmilta kolmeksi viikoksi, mistä on vielä viikko tekemättä. Työt on sujunu tähän asti hyvin ja on jees, että kesäksi on saanyt ylimäärästä käyttörahaa.

Oon saanut levättyä hyvin. Sen johdosta myös mun unirytmi on mennyt sekaisin, mutta onneks mulla on aikaa saada se ruotuun ennen koulua. Levon lisäksi oon päivisin ehtinyt käydä helsingissä, turussa vanhan ajan markkinoilla, salon iltatorilla, seuraamaan uutta sarjaa The Tudorsia jne.


Festari liput käytiin hakemassa perjantaina mulle ja mun veljelle. Ollaa menossa Blockfesteille elokuussa. Jeij viimeinkin pääsen kuuntelemaan live räppiä ja viel mun veljen kanssa. Oletettavasti mun muutama mun kaveri tulee ekalle päivälle mukaan, En jaksa odottaa *sydänsilmät*

2. kuvassa on mun kynsistä kuva. Lainasin lomaksi mun mummilta känsikonetta huvin vuoksi. Talvisin kynsiä en pysty pitämään esimerkiksi jääkiekkohaskojen takia, mutta kesällä se ei ole ongelma. Siivous yleensä eniten verottaa kynsiä ja usein pyykinpesun jälkeen tajuan että joku kynsistä puuttuu xd

Joku blogin puolella kyselikin että millon tulee uutta videota. Tavoitteenani on kuvata yksi video kesällä joko myday, suosikit tai eniten käytetty meikki lookkini :)

Hyvää kesää kaikille ! 


pusspuss
sina

maanantai 6. heinäkuuta 2015

HELSINKI PRIDE 2015

Hei !
27.6 lähettiin kavereiden kanssa helsinkiin. pysähdyttiin junalla pasilaan ja suunnattiin yhelle lävistysliikkelle. mulla oli tarkoituksena ottaa microdermaali poskipäälle, mutta jono oli walk in päivänä turhan pitkä eikä me haluttu myöhästyy kulkueesta. pyörittiin vähän aikaa ympyrää iphonen kartan avulla ja päädyttiin bussiin.ihana nainen ohjas meitä koska kukaan meistä ei ennen käyttänyt helsingissä bussia ennen. loppujen lopuks päästii senaatin torille josta kulkue lähti liikkeelle.

ihania ihmisiä koko tori täynnä. paljon värejä ja nauravia naamoja sai mutkin hymyilemaan koko päiväksi.

kulkue lähti liikkeelle yhden jälkeen. matka oli pidempi kuin ennen mutta se ei haitannut. kulkue johti eri ja isompaan puistoon kuin viimeksi. tapahtuma oli kehittynyt viimevuodesta ja lavallakin pomppi tunnelmaa nostattavia esiintyjiä. päivä sujui kokonaisuudessaan tosi hyvin. lähdettiin 8aikaan puistosta ja olin siihen mennessä tavannut paljon ihania tuttuja ja uusia ihmisiä. kiitos !





pusspuss
sina

maanantai 22. kesäkuuta 2015

OOTD - 3RAITAA

Heipsulivei !

Muutama kuukausi sitten en olisi pystynyt kuvittelemaan itseäni adidaksen verkkarit jalassa hillumassa kaupungilla. En ole yleisesti lökäri-ihmisiä, vaan käytän mieluusti kotonakin farkkuja. Kuitenkin kirppikseltä tarttui mukaan 'piriverkkarit'. Olen aikasemmin nettikaupoissa pyöriessäni katsonut kyseisiä housuja, mutta korkean hinnan takia en ole tilannut. Nyt tepastelen iloisena teiniverkkarit jalassa. 

Samaiselta kirppispöydältä löysin vanssin kengät kiltävän hopeisina. Hauskan näköset varsinkin näin kesällä. Kengät on mulle 1koon isot mutta en voinut vastustaa ostoa.

Hensingissä monkissa oli suuret määrät alennuksia. Usein olen innoissani kun menen helsinkiin ja tiedän pääseväni monkiin. Kuitenkaan en ole ennen ostanut sieltä mitään, mutta eilen mukaani tarttu 40e edestä vaatteita. Loput näette myöhemmin :)




pusspuss 
Sina

tiistai 27. tammikuuta 2015

VAATEKAAPPI UUSIKSI

Koko vaatekaappi näyttää mustalta. Oon ehkä jopa hieman kyllästynyt jatkuvaan mustan käyttöön. Mistään en löydä hienoja vaatteita, eikä pahemmin ylimääräistä rahaakaan löydy. Tavoitteena on kuitenkin saada tää sekasikiömustaklöntti -tyyli väistymään ja saada jotain ryhtiä kesällä. Tuntuu, ettei tällä hetkellä vaan löydy sitä tiettyä tyyliä.

Kesällä voisin kuvitella itseni vaaleassa ja lyhyessa hapsutopissa. Päälläni pitkä, mutta ohut neule ja olkapäälläni hapsulaukku. Omistaisin paljon koruja sekä ison lierihatun. Tämä voisi ainakin olla yksi asukokonaisuus. Missä kesä olet ? Tule jo, kiitos.




kuvat : weheartit

perjantai 8. elokuuta 2014

KESÄMEIKKINI 2014






KESÄMEIKKINI + VIDEO

videon linkki:





meikkivoiteena käytän lumenen cc voidetta. yleensä käytän myös rimmelin ''halppis'' puuteria mutta tähän meikkiin sitä en käyttänyt. kasvojen vasjostukseen käytän huonolaatuista ruskeaa luomiväriä ja lumenen aurinkopuuteria. poskipunana toimii lumenen voidemaninen poskipuna raspberry ja poskein korkeimpaan kohtaan laitan hennosti valkoista luomiväriä jossa on reippasti glitteriä. kulmakarvani vahvistan ensin lämpimän ruskealla luomivärillä ja loput teen rimmelin kulmakynällä.



silmäluomen pohjustan lumenen cc peitevoiteella. lisään kulmaluulle ja silmän sisänurkkaan maybellinen beigeä luomiväri joka tuo mukavan korostuksen. sitten lisään samaa tummenruoskeaa luomiväriä ja häivytän sitä sen jälkeen hyvi valean ruskean avulla luomivaosta ylöspäin. sitten rajaan ala verirajan alapuolelta liilalla kajaali kynällä ja tuon siihen vielä lisää kirkkautta liilalla luomivärillä. sen jälkeen rajaan yläluomen ja jätän pitkän hännän sille. ripsivärinä toimi maybellinen great last ja rimmelin scandaleyes .
tämän jälkeen käytän vain h&m pink glove huulipunaa ja lisään siihen hieman landinskia joka on tumman liilaa

näin syntyi kesäinen ja raikas meikki :)