Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokemukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokemukset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

TRAGUS: ENSIMMÄISEN VUODEN KOKEMUKSET

Hei !

Koska septumista tekemäni postaus on ollut suosittu, ajattelin tehdä traguksesta samanlaisen, (vaikka lävistystilanteesta ei ole ihan vielä vuotta.) Kävin ottamassa kyseisen lävistyksen Helsingissä Lävistysliikkeessä marraskuussa. Lävistystilanne sujui luontevasti ja koru oli nopeasti paikallaan. Muistan, että lävistäminen sattui jonkun verran. Kuitenkin mielestäni ärsyttävämpää oli parastumis vaihe. 

Parantumis vaihe kesti minulla suhteellisen pitkään, koska korun viereen syntyi rustopatti. Rustopatti syntyy helposti ruston alueelle korun ollessa uusi tai huonosti parantunut. Rustopatti sisältää mätää ja on usein pieni ja kipeä pallo lävistyskorun vieressä. Rustopatit lähtevät usein itse pois, mutta kannattaa kysellä lävistäjältä, mikäli patti aiheuttaa ongelmia. Itsellä rustopatti on syntynyt korun viereen muutaman kerran ja poistunut itsekseen muutaman viikon jälkeen. 

Muuten paraneminen onnistui hyvin. Lävistys oli arka viikon ajan, enkä kyennyt nukkumaan sen päällä. Tragukseen ei kuitenkaan sattunut jos sitä ei koskettanut :)




Paranemisprosessissa tärkeässä osassa on lävistyksen hoito. Itse huuhtelin korun kaksi kertaa päivässä lämpimällä vedelle. Suotavaa on huomioida myös, ettei hiukset kierry korun ympärille tai mikään tartu koruun. Itselläni ei kuitenkaan kyseisen asian kanssa ollut ongelmia.

Nykyisin pidän yhä samaa korua, jonka sain lävistystilanteessa. En ole kokenut tarpeelliseksi vaihtaa korua, vaikka korun tappi onkin jonkun verran turhan pitkä. Tragukseen voisi kuitenkin hankkia monia erilaisia koruja. Esimerkiksi renkaita tai koristeellisia palloja. Itse olen kuitenkin tyytyväinen perinteiseen palloon. 




USEITEN KYSYTYT KYSEMYKSET TRAGUKSESTA:

Sattuuko se paljon enemmän kuin normi rusto, koska se tuntuu paksummalta kuin ulkorusto ?

-  En pysty vastaamaan tähän juuta enkä jaata, koska minulla ei ole lävistetty koskaan ulkorustoa. Kuitenkin kipu määrä on aina henkilökohtaista, ja jokainen lävistystilanne sattuu. Mikäli todella haluat traguksen ei kannata huoletia kivun määrästä, koska jokainen lävistys aiheuttaa kipua.

Traguksen paranemis aika ?

- Aika vaihtelee lähteiden mukaan, mutta ainakin 6kk siinä menee, että lävistys on täysin parantunut.

Kuinka nopeasti uuden korun voi vaihtaa ?

- Korun voi vaihtaa kun lävistys on parantunut täysin. Korun vaihdon kanssa ei kannata hätäillä, koska se voi pidentää huomattavasti paranemista. Tarkeintä on siis odottaa aikakin muutama kuukaisi ja kuunnella omaa kehoa, että lävistys on täysin parantunut. Mikäli haluat tarkemman ajan vaihtosuosituksesta ota yhteyttä lävistäjään.

Onko koru 1.2mm vai 1.6mm ?

- Useimmiten tragus on 1.2 millinen kuten minullakin, mutta olen nähnyt myös 1.6mm lävistettyjä traguksia. Mikäli suunnittelet korun vaihtoa, etkä tiedä minkä kokoinen koru on, käväise lähimmän lävistäjän juttusilla tai osta 1.2 ja 1.6 mm korut ja kokeile varovasti.





TÄRKEÄÄ on ottaa taas huomioon, että en ole ammattilainen vaan kerron vain omista kokemuksistani. Mikäli kysymyksiä tulee lisää kannattaa ottaa yhteyttä aina lävistäjään ! Kiitos :)




pusspuss
Sina


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

SEPTUM: ENSIMMÄISEN VUODEN KOKEMUKSET


Hei ! 

Aattelin näin reilu vuoden korun oton jälkeen kertoa hieman enemmän mun septumista. Kyseessä on siis nenäkoru, joka tunnetaan myös sonnikoruna ''kansankielellä''. Korun saatuani olin 16 vuotta ja korun kävin ottamassa Salossa Anakailla ja hintaa oli 40e koruineen. Lävistäminen sujui erittäin hyvin. Koru asetetaan korkealle nenän päähän eikä se lävistä rustoa. Hyviä puolia septumissa on että sen voi piilottaa, lävistystä on mahdollista venyttää sekä siitä ei jää näkyviä arpia. 

 KYLLÄ se SATTUI, mutta se on täysin normaalia, että lävistäminen sattuu. Mielestäni on enemmän huolestuttavaa jos se ei sattuisi. Useimmat puhuvat, että septumin lävistäminen sattuu eniten kaikista, mutta kipu oli täysin kestettävissä ! Kipu muuttui lävistämisen jälkeen aluksi lievästi viiltäväksi nenän päässä. Muistan kuinka automatkalla mieleni teki tökätä nenä jäätelötötteröön. Päivien kuluttuas nenänpää oli pitkän aikaa herkkä, mutta kipua tuntui hieman ainoastaan kosketuksesta.

PUHDISTIN korun ainakin 2kertaa päivässä kiehuneella vedellä ainakin 2viikon ajan (en muista enään tarkelleen). Usein liotin topsipuikkoa kiehuneessa vedessä, minkä jälkeen putsasin sillä korua. Lävistäjäni ei suositellut erillisiä puhdistusaineita. Lisää tietoa esim TÄÄLTÄ

Korun PARANEMISAIKA on 1kk. Nenäkoruni parani hyvin eikä muutaman viikon kuluttua nenä tuntunut enään herkältä. Myöskään erillisiä tulehduksia/kipuja ei ole tullut ''mätäkuista'' huolimatta. 

KORUN VAIHTODON tein reilusti ensimmäisen kuukauden jälkeen. Näin jopa muutamia kertoja unta korun vaihdosta, missä lävistys meni mm. umpeen. Kaikesta paineilusta huolimatta, jokainen korun vaihto on sujunut moitteettomasti ! Korun vaihdon voi myös mennä tekemään lävistäjällä.




Lävistykseni on 1.6mm paksu eli kaikkien korujen paksuus on sama. Vasen alakulmassa näkyy ensimmäinen koruni jossa on 4mm pallot. Koru sisältyi siis lävistyksen hintaa. Muita koruja olen ostanut Cypershopista sekä Crazy Facotorystä. Hyvistä korumateriaaleista löytyy paljon tietoa netistä !


Useimmiten kysyttyjä kysymyksiä;

Eroaako niistämine korun kanssa ? - Ei. Tuskin huomaan korua niistäessäni.

Olenko jäänyt lävistys koukuun ? - En. Olen ottanut ainoastaan normaalin korvakorun  reilu vuoden nenäkorun jälkeen.

Kaduttaako ? - Ei todellakaan.

Onko suunnitelmissa venyttää lävistystä ? - Ei ainakaan näillä näkymin.

Lisää kysymyksiä ? 

ps. Muitakaa, että jokainen keho on yksilöllinen kipujen ja parantumisien suhteen. Luotettavinta tietoa/apua saa aina itse lävistäjältä.
Toivottavasti tästä on jollekkin apua :)!


pusspuss 
Sina