sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

MITÄ ON TULLUT TEHTYÄ ?

Heeij !

Kesäloma on puol välissä ja aattelin sen johdosta tehä tilannekatsauksen. Mulla ei ollut kesälomaksi muita tavoitteita kuin työt, lepo ja festarit. Töitä sain mun kaverin vanhemmilta kolmeksi viikoksi, mistä on vielä viikko tekemättä. Työt on sujunu tähän asti hyvin ja on jees, että kesäksi on saanyt ylimäärästä käyttörahaa.

Oon saanut levättyä hyvin. Sen johdosta myös mun unirytmi on mennyt sekaisin, mutta onneks mulla on aikaa saada se ruotuun ennen koulua. Levon lisäksi oon päivisin ehtinyt käydä helsingissä, turussa vanhan ajan markkinoilla, salon iltatorilla, seuraamaan uutta sarjaa The Tudorsia jne.


Festari liput käytiin hakemassa perjantaina mulle ja mun veljelle. Ollaa menossa Blockfesteille elokuussa. Jeij viimeinkin pääsen kuuntelemaan live räppiä ja viel mun veljen kanssa. Oletettavasti mun muutama mun kaveri tulee ekalle päivälle mukaan, En jaksa odottaa *sydänsilmät*

2. kuvassa on mun kynsistä kuva. Lainasin lomaksi mun mummilta känsikonetta huvin vuoksi. Talvisin kynsiä en pysty pitämään esimerkiksi jääkiekkohaskojen takia, mutta kesällä se ei ole ongelma. Siivous yleensä eniten verottaa kynsiä ja usein pyykinpesun jälkeen tajuan että joku kynsistä puuttuu xd

Joku blogin puolella kyselikin että millon tulee uutta videota. Tavoitteenani on kuvata yksi video kesällä joko myday, suosikit tai eniten käytetty meikki lookkini :)

Hyvää kesää kaikille ! 


pusspuss
sina

maanantai 6. heinäkuuta 2015

HELSINKI PRIDE 2015

Hei !
27.6 lähettiin kavereiden kanssa helsinkiin. pysähdyttiin junalla pasilaan ja suunnattiin yhelle lävistysliikkelle. mulla oli tarkoituksena ottaa microdermaali poskipäälle, mutta jono oli walk in päivänä turhan pitkä eikä me haluttu myöhästyy kulkueesta. pyörittiin vähän aikaa ympyrää iphonen kartan avulla ja päädyttiin bussiin.ihana nainen ohjas meitä koska kukaan meistä ei ennen käyttänyt helsingissä bussia ennen. loppujen lopuks päästii senaatin torille josta kulkue lähti liikkeelle.

ihania ihmisiä koko tori täynnä. paljon värejä ja nauravia naamoja sai mutkin hymyilemaan koko päiväksi.

kulkue lähti liikkeelle yhden jälkeen. matka oli pidempi kuin ennen mutta se ei haitannut. kulkue johti eri ja isompaan puistoon kuin viimeksi. tapahtuma oli kehittynyt viimevuodesta ja lavallakin pomppi tunnelmaa nostattavia esiintyjiä. päivä sujui kokonaisuudessaan tosi hyvin. lähdettiin 8aikaan puistosta ja olin siihen mennessä tavannut paljon ihania tuttuja ja uusia ihmisiä. kiitos !





pusspuss
sina

maanantai 22. kesäkuuta 2015

OOTD - 3RAITAA

Heipsulivei !

Muutama kuukausi sitten en olisi pystynyt kuvittelemaan itseäni adidaksen verkkarit jalassa hillumassa kaupungilla. En ole yleisesti lökäri-ihmisiä, vaan käytän mieluusti kotonakin farkkuja. Kuitenkin kirppikseltä tarttui mukaan 'piriverkkarit'. Olen aikasemmin nettikaupoissa pyöriessäni katsonut kyseisiä housuja, mutta korkean hinnan takia en ole tilannut. Nyt tepastelen iloisena teiniverkkarit jalassa. 

Samaiselta kirppispöydältä löysin vanssin kengät kiltävän hopeisina. Hauskan näköset varsinkin näin kesällä. Kengät on mulle 1koon isot mutta en voinut vastustaa ostoa.

Hensingissä monkissa oli suuret määrät alennuksia. Usein olen innoissani kun menen helsinkiin ja tiedän pääseväni monkiin. Kuitenkaan en ole ennen ostanut sieltä mitään, mutta eilen mukaani tarttu 40e edestä vaatteita. Loput näette myöhemmin :)




pusspuss 
Sina

lauantai 6. kesäkuuta 2015

KESÄMEIKKI

Heipsun hei !

Vanha naama ja huono kuva mun huulimeikistä, mutta menköön tän kerran. Oon rakastunu highlightin käyttöön, ja se kuuuuluu nykyisin ihan arkimeikkiinkin, Käy varsin hyvin kesän meikkeihin, ja tuo luonnollista kiintoa/korostusta kasvoihin ! Onko jollakin suositella mulle  hyvää uutta highlightia ? :)



pusspuss 
Sina

tiistai 26. toukokuuta 2015

TATUOINTIAIKA VARATTU JA ULKOILUA

Heipä hei !

Pitkästä aikaa kunnon kuulumis postaus. Viimeviikolla alko viimeinen koeviikko tältä lukukaudelta. Kokeet meni suhteellisen hyvin kaikki. Pääasiassa oon panostanu tässä kurssissa psykologiaan ja kuvikseen, ja ainakin psykasta sain 9 taas todistukseen :)


Ja ehkä kiinnostavampana kaikista kuulumisista on mun varattu tatuointiaika ensvuoden tammikuulle, Joo vähän kyllä harmittaa kun menee noin pitkälle, mutta se oli INKKU :lla ensimmäinen vapaa-aika helsingissä. Tarkotuksena olis siis hakata oikeaan pohkeeseen lätkähanskat. Tyyliltään ei tule ihan samanlainen, mitä olin paperille suunnitellut, mutta luotan täysin Inkun ammattitaitoon! Tulossa on siis hieman realistisempaa ja hillitympiä värejä. Tatuoinnista tehdään mahdollisimman muokattava jatkoa kannalta eli siihen on mahdollista vetää jatkossa päälle paksut ääriviivat ja värit jos haluan. 


Viimeviikolla ja tälläviikolla on jo tullu ravattua kavereiden kanssa ulkona niin syömässä kuin istuskelemassa. Onneks jatkossa on tiedossa tätä paljon lisää, koska kohta alkaa kesäloma. En oikeesti osaa sisäistää, että kohta se taas alkaa. JA SYNTTÄRINI ja kaikki.

Keskiviikolle on varattu kesätyöhaastattuluun aika. Jännittää, koska en muista yhtään työn kuvaa, mutta onneksi sain jotain tietää tallennetun työhakemukseni avulla. Toivottavasti työ olisi hajautettua, niin pystyisin tilaisuuden tullessa myös olla yhden kaverin iskän kesätöissä. 

Yleisesti mulle kuuluu siis hyvää ! Tarkotuksena olis lisätä tänne osto- ja yksi meikkipostaus vielä, mutta saa nähdä milloin ;)

pusspuss 
Sina

ADORE DELANO INSPIROIMA LOOKKI



Ahh ! Mitä voisinkaan sanoa tästä ihanasta henkilöstä. Ihastuin Adore Delanoon ja hänen tyyliin Drag rece kisan 6kaudella. Pidän erityisesti Delanon tyylistä vaatteineen, peruukkeineen ja meikkeineen, Pusspuss

Erityisesti tämän meikin inpiraatio lähti '' My address is hollywood '' musiikkivideolta. Isot rajaukset silmissä ja punaiset huulet. Miten olisin voinut kieltäytyä, ja tässä nyt lopputulos. Olen tyytyväinen !





Mitäs te piditte tästä lookista ? Onko joku muukin seurannut Drag race sarjaa ? :)

pusspuss
Sina

maanantai 18. toukokuuta 2015

OOTD

 Helouuu !

Oon koittanut tässä tunnin saada tätä postautta aikaseks, mutta sanallisuus ei nyt onnistu. Joudutte tyytymään nyt vähäisiin kuviin.



pusspuss
sina

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

PANDA SINA

Helouu !

Kaverit sano, että muistutin pandaa, koska isot silmät ja pompula hiukset. Tykkään älyttömästi piirtää valkoisella kajaalikynällä pisteitä otsaan. Kaverit siitäkin tokas et '' Taas sul on tommoset avatar pisteet '' :) Täytyis varmaan ostaa tarroja, joita vois liimailla nasssuun !





pusspuss 
terveisin sina

maanantai 20. huhtikuuta 2015

KUINKA TEEN MUN KULMAT ? KUVAKOLLAASI

Asia joka jakaa mielipiteitä, ja johon ihmiset kiinnittää usein mussa huomiota eli mun kulmat. Tässä on nyt mun yksi tyyli piirtää kulmat :)

1. Ensinnäkin nytpin mun omat kulmakarvat lopusta päin pois, koska haluan mun kulman hännän olevan ylempänä mitä se olis luonnollisesti. Tietysti nypin myös kaikki muut ylimääräiset haituvat kulmien alapuolelta (yläpuolelta harvoin nypin mitään) sekä saatan saksilla tasoittaa pystysuuntaisia karvova.

2. Harjaan usein karvat ennen meikkaamista, jotta kulma olisi helpompi piirtää. ''Asettuu helpommin''

3. Omien kulmakarvojen täydentäminen punertavan ruskealla luomivärillä.

4. Kulmakynällä (Rimmel) piirrän kulman hännän.

5. Viimeisenä harjaan luomivärin ja kynän rajan, mahd. lisään tummuutta sekä teen loppu fiksaukset.

+6. Satunnaisesti lisään kulmakarvageeliä pitämään lopputuloksen pidemmän aikaa paikallaan.


Toivottavasti kuva kertoo enemmän kun tuhat sanaa :)



pusspuss 
terveisin Sina

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

UNELMA VARTALO ? REALISTINEN UNELMA VARTALO ?

Helou kaunokaiset !

Mietin tässä pitkän aikaa mitä aijon vastata ask.fm tulleeseen kysymykseen, jossa kysyttiin minkälainen on mun unelma vartalo. Mietin tämän kysymyksen vastausta useamman päivän. Vedänkö vaan kuvan weheartitista, pistänkö itsestäni kuvan vai selitänkö vaan yleisesti mitä muuttaisin vartalossani. Päätin kuitenkin kaukesta laiskuudestani huolimatta kertoa teille mun mielipiteestä unelma vartalosta ja realistiseen unelma vartalosta.

Itse kamppailen huonojen kroppa päivien kanssa satunnaisesti. Ja tiedän, että mulla on joskus ollut täysin vääristynyt kuva vartalostani. Olen haaveillut juuri kyseisesti weheartit kuvia, ja kysynyt että miksi mulla ei voi olla tuollainen vartalo. Kuitenkin ajan, itseni ja muiden huomioiden avulla olen saavuttanut hyvän kokonaiskuvan vartalostani.

Ensimmäisenä pitää pureutua kysymykseen haetaanko siinä unelma vartaloa eli mahd. täysin saavuttamatonta vartaloa vai realistista joka on saavutettavissa. Mun mielestä on väärin, että nykyisin ihmiset vertaavat itseään ihan liikaa muihin joko netissä kuvissa tai oikeassa elämässä. Jokaisen kroppa on erilainen ja toimii eri tavalla. Oli sitten kaksi identtistä kaksosta, jotka näyttävät aivan samalta, mutta silti heidän kropat käyttäytyvät eri tavalla. Mun mielestä on turhaa antaa itselleen turhaa painetta katselemalla netistä weheartitin eniten tykättyjä kroppakuvia, koska todennäköisesti ne on täysin saavuttomattomia itselle. Esimerkiksi ihan turha mun on surra, että miksi mulla ei voi olla samanlainen kroppa kun Kim Kardashianilla, koska meillä on ensinnäkin ihan eri geenit, ruokailu- ja liikuntatottumukset sekä pituus. Tai miksei mun vyötärö voi erottua selvästi. Selityksenä on kroppaan suhteessa lyhyt selkä ja korkeat lonkkaluut, minkä ansiosta kylkiluiden ja lonkkaluiden välinen tila on hyvin pieni, joka taas mahdollistaa 'muodottoman' vyötärön. Ensimmäisenä jos haluaa lähteä muuttamaan vartalon muotoa on otettava huomioon faktat. 

Kuvien muokkaaminen sekä kamera itsessää väärentää kuvaa. Itselläni ainakin mahani näyttää  erilaiselta kännykän kamerassa kuin peilissä, ja mistä tämä johtuu ? No tietysti varjoista ja kamerasta. Itse peilikin, silmät tai mieli tietysti saattaa vääristää. Vartalosta on lähes mahdotonta saada oikeasti täysin valehtelematonta kuvaa.

Oman vartalon kuvaan vaikuttaa suurest myös vaatteet, Vaatteiden avulla pystyy helposti pelaamaan omien 'hyvien' ja 'huonojen' puolien kanssa. Korosta itsessäsi parhaita puolia ! Erinlaiset vaatteet korostavat eriasioita, johon vaikuttaa esim. myötö, materiaali, koko. On myös turha määritellä omaa vartaloa h&m vaatekokojen mukaan.

Olishan se hienoo jos mun vartalo olisi tuollainen tai sittenkin tuollainen, mutta kun se ei tule koskaan näyttämään tolta. Ehkä parhaimia ovat oikeasti ihmisten itse ottamat muodonmuutoskuvat, joita näkyy nykyään useampia netissä. Niistä kannattaa ottaa positiivinen energia oman kehon muokkaamiseen,jos kokee tarvitsevansa (tietysti kerveyden rajoissa). En sano, että weheartitin kuvat eivät voisi toimia hyvänä inpirointina, mutta inspiroinnin ja tuloksien jälkeen tulos ei tule koskaan olemaan samanlainen kun lähteen. 

Yleisesti kropassa kannattaa enemmän keskittyä hyviin puoliin. Voi itselle olla paljon palkitsevampaa tyytyä tämän hetkiseen kroppaan, saatika alkaa kerätä lihasta, laihtua tai lihoa. Itse voin ainakin sanoa, että tuskin vaihtaisin jalkojani kenellekkään. Voisin kyllä samalla luetella kymmenen mitä vaihtaisin, mutta hei se ei vaan toimi niin, en mä voi vaihtaa mun leukaluuta tai lantiota kenenkään kanssa. Leuka tai -lonkkaluuta mä en kauheasti pysty muokkaamaan laihtuttaen tai lihaksilla, koska se on luuta ja luu ei muotoaan paljoa muuta. (hehe riimi.) Ei sille kapealle lantioille ja 'lommo' perseelle voi mitään. Mutta ainakin mä voin sanoa, että kato mun upeita pitkiä jalkoja, bitch !

Kirjoituksen ideana oli herättää, jonkinlaista positiivisia ja realistisen ajatuksia siitä omasta vartalosta. Kuinka monet asiat voivatkaan vääristää oman kehon kuvaa. Täydellinen vartaloa on sillainen, minkä omistaja kantaa ylpeänä. Sen ei tarvitse olla normaalipainoinen, lihaksikas, laiha, symmetrinen tai ''normaali'' vaan ylpeä omasta itsestään. 

Pusspuss !